| tarjolla tänään klassinen pulma |
[Dec. 5th, 2008|11:51 am] |
| [ | kuulo |
| | ismo alanko teholla | ] |
päätin kirjoittaa pitkästä aikaa kaikkia päällimmäisiä ajatuksia mieleeni vähän niiku tän ismo alanko teholla inspiroimana (jota en pitkään aikaan ole kuunnellut ja harmi! olisi kannattanut) ja ensimmäiseksi tulee nyt mieleen elämä noin niiku ylipäätänsä. silleen, että mitäköhän sillä tekis? minneköhän sitä menis? mihin mä pääsen? mitä mä haluan? mä yritän välillä ihan säälittävän paljon miettiä sitä, ettei millään olisi mitään merkitystä (ja siihenhän mä todella uskon) mutta ei se paljoa täällä auta koska olen vain yksi pieni ihminen muiden joidenkin (meidän) sanelemassa judussa mukana, elämässä kii ja jotta voisin elää, olis se ihan hyvä pysytelläkin jotenkin silleen, että massii tulis (kaikki perustuu rahaan), mutten mä koskaan haluis siihen et' sitä kaikkea alkais rakastamaan. ja pulmana on se, että millä ihmeellä mä itteni siihen kaikkeen pyörään keplottelisin samalla nauttien elämästäni? miten se oikeasti tapahtuu?
oon tullut tulokseen, etten vältämättä oikein mitenkään. on siis tingittävä jostain! hyvä on. mä tingin tulevaisuudessa aika paljosta. koska oma henk.kohtainen "koneistoni" ei voi viedä mua kovinkaan pitkälle, päätän sen sijaan saavutuksien sijasta tehdä ainoasta omistamasta asiastani (elämästä) edes jollain tapaa itselleni mieluisan, mukavan. olisikin se sitten köyhä, köyhempi kuin yleensä. toki, jos tulisin löytämään sen tietynlaisen tasapainon itseni kanssa, pitämään ikään kuin "Oikeista Töistä" (joskus todella toivoisin, että oppisin) ja olemaan jollain vängällä tavalla tosi niiku, no, kondiksessa, noin niiku yleensäkin, miten te jotkut sen kaiken jo teette, niin asia _voisi_ olla toinen. mutta koska kasvunvaraa vielä on, niin pitää vain odotella. odotella sitä, että alkaisinko pitämään Oikeista Töistä. etten kokisi sitä kaikkea ihan hirveen pahana, niin VÄÄRÄNÄ ja kamalana HYÖKKÄYKSENÄ mua itseäni kohtaan! pääseeks näistä fiilareista, ihan tosi, kasvamalla vain eroon? siis että olisiko nyt helppo tuomita, että olen liian nuori ja minen tiedä yhtään mistään mitään ja että on naurettavaa kammoksua asioita, joista ei vaan vbittu ole yhtään kiinnostunut? no hö. eihän kukaan niistä töistä tunnu tykkäävän (paitsi ne ihanuudet, joille toiset ihanuudet ovat suoneet yhdeksi elinkeinokseen esim. t4iteen tai kylttyyrin, jonka tekijöillä on yleensä tosi palava intohimo tehdä noita asioita, no niin eli kaikki perustuu siihenkin, että kaikki me nuoret tyypit tahdotaan olla jotakin), mutta sitten on näitä samankaltaisia idareita kuin meitzi itsekin, joille nuo asiat tuntuvat olevan ihan ylitse pääsemättömän hankalia vaiheita ja sitten kun siellä jossain hillutaan, niin pannaan miettimään, että no, haluanko mä nyt edes tästä yli päästä kun suussa maistuu niin paha paska? saanko mä tästä yhtään mitään kiksejä? mitä raha merkitsee mulle (vähän, mutta olet silti siinä kiinni, idiootti)? onks tää nyt kaiken sen arvoista? ja yms, ja yms. lista on loputon. ja aika lohduton...
mutta ehkä tämäkin juontaa tällä hetkellä hyvin pitkälti juurensa siihen, etten tiedä, oikeastaan enää yhtään, mikä mua kiinnostaisi. koska koneistoni ei vain tunne palavaa intohimoa yhtään mihinkään. tatu sanoi, ettenkö voisi tehdä vähän sitä sun tätä. no se nyt on ollut jo aika pienestä saakka selvillä, että niinhän mulla se menisi, mutta kun nappaisi nyt edes yhdestä judusta joku kiinni, niin voisi alkaa sitä työstää. uskon itselläni olevan kykyjä moneen asiaan. miksi ne monet asiat tuntuvat vain nykypäivinä niin turhilta? eivät ne sitä ole. mulla vaan ei ole tarpeeksi mielenkiintoa tehdä "jäljestäni" ihan oikeasti pitkällä tähtäimellä jotain semijeesiä, hyvää! ongelmana on siinä, etten pidä oppimisesta. omasta mielestäni mähän osaan jo kaiken oleellisen kaiken sen, jota kutsutaan luovuudeksi, osalta: kuhan vittu jotain teet siltä sun saatanan fiilispohjalta, niin hyvä tsägä ja ovela silmä näyttää lopulta lopputulokoksen. mulla on ihan hyviä kuvia. mä tällä hetkellä en oikeesti niitä osaa mitenkään kehua tai arvioida, koska käyn nyt itteeni kohtaan niin suurta viha/rakkaus-suhdetta, mutta kyllä mä tiedän, että hoidan joitain asioita hyvin.
aika usein silti mietin sitä, mitä kaikkea mä voisin tehdä ikään kuin niin paljon "paremmin", jos multa löytyisi joku tosi suuri intohimo viedä edes yksi asia loppuun saakka. tämä kaikki on tapahtunut aivan kaikessa mitä olen ehtinyt tehdä! pidin ratsastuksesta ja vuokrahevosestani, kovasti, mutten niin paljoa, että loppupeleissä ne olisivat mulle edes tärkeitä asioita olleet. pidin rumpujen soitosta, mutta vain sen verran, että olin "ihan hyvä". lahjoja olis kaikkeen pjaskaan, mutta mistään vaan ei osata kiinnostua. nytkin lähtee rummut myyntiin ja ostan sillä paskalla vaikka taas jonkun uuden asian, mihin ratkean - oon siinä jo alusta saakka tietysti melko hyvä ja sitten kiinnostus lakkaa. tää on vielä ihan totta, ei suotta kehua, koska näissä "lahjoissa" tällä olemattomalla intohimolla, ei ihan oikeasti ole mitään vitun hienoa. ei sitten yhtään. tatu on kateellinen sille, että hällä olis paljon kiinnostusta tehdä vaikka mitä (puhutaan luovista asioita, kaikista niistä, mistä me nuoret yleensä haaveillaan), mutta kokee olevansa ns. ei niin luova, niin kadena tälle, jolle tullut taipumukset tonne paskaselle polulle vähän iisimmin, kun taas sitten, vittu, mitään syvempää kiinnostusta multa ei löydy. olen kateellinen tatulle, en ylpeä itsestäni enkä enää pidä edes itseäni terävänä. terävät tytöt hyödyntäisivät sitä TERÄVYYTTÄNSÄ, mä sen kun vain syön vanukasta päivästä toiseen ja istun paskalla. omaa tunkiota itselleni teen, valitellen nyhyy, mitäs nyt sitten??? onneksi, härre guud sentäs, valokuvauksen suhteen on tapahtunut vain hyvin pieniä nuupahduksia, ei mitään sen vakavaa, että olisin vaikka kameraa jättämässä nurkkaan vaan pölyyntymään. sekin tietysti joskus pahoina päivinä mielessä käynyt, niinä päivinä, kun satun olemaan ankara itselleni vaan silti tyystin kunnianhimoton.
tämä on juuri se ilmiö, missä jollekin toiselle esimerkiksi matemaattiset lahjat tulevat esille hyvinkin luonnostaan, juur vaivaa näkemättä, kun taas toiset (mä) joutuu hyvinkin syvästi paneutumaan ja tekemään todella kovasti töitä sen eteen, että saataisin edes se välttävän arvosana niihin papereihinsa. sitten on olemassa ne surkimukset, esim. mä, joilla luonnostaan on taipumusta paljon enemmän niihin niin kutsuttuihin luoviin juduihin, kai siis sellasiin hommiin, missä tehdään käytännössä asioita, käytetään kädentaitojaan ym, mitä niitä nyt on. yleensä näihin hommiin pyrkijät ovat aika innoissaan osaamisestaan ja haluavat kehittyä. mä vaan vellon kaikessa turhuuden ja laiskuuden välimaastossa. kyllä mä haluisin, koska helpompaahan se olisi, että jokin vaan SYTYTTÄIS mua enemmän. ja jos sytyttää, jätän senkin asian pahasti puolitiehen. se on vähän kuin kirous mulle, tää mun oma surkuhupaisa dilemma. ainahan asioilla tuntuu olevan kaksi vastausta. nyt vois jodlaa irinankin biisin tahdis vaan "ANNA MULLE NE VASTAUKSET" ym muuta lolzii. vaan siihenpä(kään) mä ryhdy en.
eli siis kaiken tämän uikutuksen pohjalla ihan vaan se, että oon kai sitten aika hukassa vielä. ja onneksi, vasta nuori! ainahan sitä itselleensä yrittää toistaa, ettei(kö?) maailmassa kiire olis. no niin justiisa! kun vaan voiskin kamppailla näiden asioiden kanssa ihan tonne loputtomiin asti, vaan kyllä sieltä selästä päin aina hieman koputellaan ja kysellään, miten tää matka nyt jatkuis ja miten sun koneisto oikein käy, mitä se sulle sanoo ja miltä susta tuntuu.
no niin no. eihän musta oikein miltään tunnu.
merita, siis
- opi pitämään (hyväksymään) Oikeista Töistä (koska laiskuutesi on asenteestasi kiinni, jota et välttämättä sisäistä edes muuttaa ja odottamasi palava intohimo ei ehkä koskaan saavu ihan niiku silleen "oikein" -> että voisit hyötyä niistä paljon ja joskus sekään ei riitä)
- älä ole liian vänkä, vaikka sylkeä saa ja pitääkin
- lopeta stressaus, keskity olennaiseen (mikä se on?)
- pidä itsestäsi
- hukkaa se välillä
- mutta pidä aina kaikki sulle merkittävät asiat lähellä, vaikka vain sitten kausittain, älä unohda niitä kokonaan
- ja kun sattuu pahat olot niskaan/paha paikka vastaan, sluibaat ne jotenkin, jos vain mahdollisuus
- mikäli mahdollisuutta sluibailuun ei ole, niin SITTEN VITTU TEET NE LOPPUUN, YRITÄ EDES JA JOS ET TEE, ÄLÄ VALITA, polta tupakka
- perus happyhappyjoyjoy
eiköhän tämä tästä. |
|
|
| navigation |
| [ |
viewing |
| |
most recent entries |
] |
| |
|
|
![[info]](http://l-stat.livejournal.com/img/userinfo.gif){kind=small}
zaplini's journal
